fbpx

Strategian päivitys – Koska kannattaa päivittää strategia?

Yrityksen johto tai yrittäjä ei välttämättä ymmärrä, että huono tulos johtuu strategiasta. Tulos voi olla okei, muttei loistava eikä voittava. Kysymys voi silloin olla strategiasta, ja strategian päivitys on aiheellista.

Fasilitointeja olen tehnyt monta kymmentä vuotta ja ollut mukana yli sadassa yrityksessä. Olemme kollegojen kanssa yhdistäneet päämme ja keränneet tilanteita, joissa asiakkaamme ovat halunneet päivittää strategiansa.

Koska aika päivittää strategia?

Voisi sanoa, että on kolme suurempaa strategiatilanneryhmää, joissa kannattaa miettiä olisiko strategian päivitys paikallaan.

Ensimmäinen ryhmä on pakkotilanne. On sellaisia asioita, jotka on nyt vain tehtävä, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Voi olla myös että on aika vuosikellon mukaan. 

Toisessa ryhmässä on tilanteita, joissa on liian vähän fokusta. Kun toiminta elää, se helposti myös laajentuu, laajentuu liikaakin. Silloin tällöin pitää vetää nippu yhteen ja muistuttaa itseään mikä se ydin on. Tietenkin voi käydä niin, että ydin kehittyy ajan myötä.

Kolmannen ryhmän tilanteissa strategia on hyvä, mutta se ei vaan oikein toteudu. Implementointi viivästyy ja viivästyy. 

1. Kiiretilanne! 

Yritysjärjestely

Jos yrityksen omistus muuttuu, tapahtuu fuusio tai ostetaan yritys, silloin usein todetaan, että yhteinen strategia on tehtävä.

Uusi toimitusjohtaja on aina sellainen, joka haluaa kääntää jokaisen kiven. Hänen tehtävänsä on uusia yritystä. Uusi organisaatio on aina strategian implementoinnin tärkein työkalu, mutta käytännössä asia usein menee niin, että intuitiivisesti organisoidaan ja sitten uusien ihmisten kanssa kiteytetään strategia. Intuitiivisesti tiedetään siis ilmassa oleva strategia, jolloin organisoidaan ensin ja sitten luodaan strategia.

Jos omistajat haluavat myydä yrityksen, silloin pitää saada valuaatio maksimaaliseksi. Yritykseen tarvitaan sijoittajia. Pitää pystyä näyttää hyvä strategia.

Markkina muuttuu

Kiiretilanne on myös silloin, kun tapahtuu dramaattinen markkinamuutos. Kilpailija voi jyllätä ja ottaa osuuksiamme, ei hyvä. Tai sitten voi tulla suuri sääntelymuutos. On ihan pakko pohtia eteneminen uusiksi ja heti.

Talous ja rutiinit

Numerot voivat myös olla pakkasella: Syntyy turnaround-keissi, rahat on loppu ja pitää miettiä yrityksen pienentämistä, kiinteitä kustannuksia. Ja miten sitten fokusoidaan pienempi porukka?

Voi olla myös sellainen tilanne, että rahaa on liikaa kassassa. Sitä pitää investoida johonkin, jos kaikkea ei jaeta sijoittajille osinkoina.

Sitten on vielä hyvin tavallinen, “Nyt on kevät ja nyt pitää miettiä!” -tapaus. Olen kovasti vastaan tällaista rutiininomaista viivoittimella vedettyä tapaa, missä käytetään edellisen vuoden kuvia ja kalvoja. Tuore ote pitää olla. Unohda edellisen vuoden slaidit, mieti!

Kiiretilanne on selvä juttu. Kaikki tietävät että nyt tulee stoppi, nyt mietitään!

2. Lisää fokusta

Parempi kilpailukyky

Näissä tilanteissa nimenomaan on rönsyilty liikaa ja huomataan, että kilpailukyky on laskenut. Ne kukat, jotka eivät menesty, tarvitsee kitkeä pois ja kohdistaa kaikki lannoitus menestyjille.

Tavoitteita voi olla niin paljon, ettei niitä olla priorisoitu. Silloin voimakas priorisointi on hyvä ase.
Sehän on strategia se.

Voi olla, että ollaan menty monta vuotta niin, että suunta on ilmassa korvien välissä. Se on myös strategia ja se voi olla loistava ja hyvinkin ketterä. Mutta, silloin kun yritys kasvaa, tulee välttämättä vastaan piste, jossa ihmisiä on niin paljon, ettei voi hallita mihin kaikkiin suuntiin ollaan menossa.
Silloin tarvitaan kirjoitettu strategia!

Lisää kasvua

Kasvua tarvitaan kun ei olla tyytyväisiä tilanteeseen. Emme kasva riittävästi.
Mistä syystä tarjoomamme ei pure asiakkaille? Tässä on joku ongelma.

Voi olla, että tehdään ylilaatua. Toimitaan todella hyvin, mutta jostain syystä kilpailijat, pienet startupit ajavat ohi kovalla kasvulla samalla kun itse junnaamme paikalla. Ylilaatukin voi myös kertoa siitä, että strategian päivitys on tarpeen. 

Saattaa myös käydä niin, että uusi optio tulee vastaan. Voi olla, että päätetään lähteä kulkemaan sitä tietä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu huomenna, pitää siis olla ketteryyttä päivittää strategia tarvittaessa.

Lisää innostusta

Puhti saattaa puuttua toiminnasta. Toiminnan perustehtävä eli merkitys saattaa olla epäselvä, tai olemme liian byrokraattisia ja kehitystä ei kerta kaikkiaan tapahdu.

Ilmapiiri voi myös olla sellainen, että ihmiset eivät enää oikein usko tähän toimintaan. Menestys on aina paras motivaattori, mutta jos menestystä ei ole, voi syntyä epäilys ettei tämä bisnes olekaan hyvä. Silloin on tietysti strategian päivitys paikallaan.

3. Toteutus tökkii

Kolmannessa strategian päivittämisen tilanneryhmässä strategia on itsessään hyvä, mutta toteutus tökkii. 

Gäppi strategiaan

Jotenkin on syntynyt gäppi strategian ja tekemisen välille niin, että strategia ei konkretisoidu, ei toteudu. 

Voi olla, että strategiassa on epärealistiset tavoitteet ja ihmiset ikään kuin luovuttavat. On hyvin suuri taito tasapainottaa tavoitteet juuri oikealle kunnianhimo-tasolle. Jos hieno merkitys toiminnalle on olemassa, siis se SUURI TEHTÄVÄ, se yleensä antaa valtavan boostin ihmisten energioihin. 

Tietysti on mahdollista, että meillä on väärät ihmiset nykytilanteeseen. Markkinatilanne on muuttunut, ja nyt tarvitaan uudenlaista ajattelua, uudenlaisia uskomuksia siihen, miten tätä bisnestä pitää tehdä. Kun vesi valuu hiekan läpi, syntyy kuilu. Mitä enemmän olemme valuttaneet ”vettä” omassa toiminnassamme, yhä enemmän olemme alkaneet uskomaan voittavaan konseptiimme. Ja sitten emme enää voitakaan.  

Kenties jokin asia muuttuu, yleensä se on teknologia. Uusi teknologia mahdollistaa uuden toimintatavan. Silloin strategian ja tekemisen välillä on gäppi. Voidaan tehdä kuinka hyvä strategia tahansa, mutta jos implementointi on tehty vanhalla tavalla, se ei onnistukaan, ei lennä! Pitää päivittää ajattelu.

Uusiutuminen hidasta

Voi olla, että kaikki tapahtuu liian hitaasti. Meidän pitäisi lisätä ymmärrystä tulevaisuudesta. Nykyinen tapa myydä ja markkinoida tökkii, ei osata digitaalista markkinointia, ja ollaan skeptisiä. Kyse voi olla nimenomaan asenteista, siitä veden kuilusta. Ei ole rohkeutta kokeilla ja nousta reunan yli. 

Useimmat ihmiset kokevat mukavuusalueensa olevan turvallinen. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka katsoo ainoastaan jatkuvan ketterän oppimisen olevan turvallista. Seisova vesi on vaarallista! Se on jännä juttu, että kun ihmiset luulevat olevansa turvassa mukavuusalueellaan, se onkin itsensä petkuttamista ja nimenomaan turvatonta! Paikallaan pysyminen on kaikkein vaarallisinta. Ihmiset voimistavat ajan kuluessa asenteitaan. Alamme itse uskomaan näihin vanhentuneisiin uskomuksiin – ”You start to believe in your own bull…”.

Asiakaslähtöisyys

Toteutus voi tökkiä senkin takia, ettei asiakaslähtöisyyttä saada kuntoon. Olemme kaikki samaa mieltä, että olemme asiakaslähtöisiä, mutta kokouksissa emme mieti asiakkaita, vaan sisäistä toimintaa… Asiakaslähtöisyyttä ei siis ole kulttuurissa. Vaikka se olisi paperilla, ei se riitä. 

Pitää pystyä tarjoamaan asiakkaille jotain uutta. Sen uuden asian pitää olla sellainen, että edelläkävijät tykkäävät. Jos menet kysymään konservatiivisilta asiakkailta mitä he haluavat, ja alat toteuttamaan heidän toiveitaan, voit saman tien laittaa sementtikengät jalkaan. Pitäisi aina kysyä edelläkävijä-asiakkailta. Jos he toteavat tämän olevan hyvä juttu, niin loppujengi seuraa vähitellen perässä. 

Ei tarvitse kuitenkaan olla tyhmä ja myydä liian uutta, pitää myös olla jotain konservatiivisemmalle osalle. Aina väitetään, että asiakkaat ovat konservatiivisia. Sen takia firman konservatiivisin osa on myynti, koska se keskustelee konservatiivisten asiakkaiden kanssa. Näin ei tietenkään tarvitse olla! Se on nähty monta kertaa.

Sitten voi olla, että digiteknologia puuttuu. Se on kuitenkin aika haastavaa. Sitä olen nyt kymmenen vuotta opiskellut ja satsannut hirveän määrän rahaa siihen. Olen ihan kiehtoutunut mitä mahdollisuuksia digillä on meille antaa. 

Vedetään yhteen: Milloin strategian päivitys on ajankohtainen?

Silloin kun on kiire, pakko. Se on helpointa tietyssä mielessä, koska kaikki ymmärtävät, että nyt juttu on strategiasta kiinni.

Strategia kannattaa päivittää myös silloin, kun toiminta on päässyt hajoamaan liian moneen suuntaan, että fokusta ei ole riittävästi. Pitää selvittää, mikä meidän ydinfokus on tänään? Sitä kannattaa istua miettimään.

Hienokin strategia on hyvä vasta kun se toteutuu. Toteutus tökkii niin helposti. Vai onko tilanne se, että strategiassa on kuitenkin bugi? Ehkä pitäisi miettiä, ja katsoa toteutusta tuorein silmin.

Siinäpä tilanteet!

Laita strategia tulille ja strategian päivitys alkakoon!🔥

👉Jos haluat pysyä ajan tasalla uusimmista keisseistä ja ahaa-elämyksistä, liity Johdon VIP-listalle!

Markus Westerlund on Rdigon perustaja ja strategiakonsultti. Hän on 25 vuoden aikana fasilitoinut toistasataa strategiaprosessia, ensiksi asiakkuusstrategioita vuosina 1996-2007 Vectia Oy:n toimitusjohtajana ja vuodesta 2007 liiketoimintastrategioita Rdigossa. Corporate uransa hän teki Nokian palveluksessa ensin tietoliikennepuolella ja sitten IT puolella Nokia/ICL Datassa. Markus on DI.

Rdigo on senioripartnerien strategia boutique. Erikoisuutena on laajasti osallistava strategiaprosessi tehokasta digifasilitointia hyödyntäen, nykyajatusten voimakas haastaminen, strategian yksinkertaistaminen ja ketterä strategian implementointi.

Rdigo

Copyright 2022 – Rdigo Oy

Kiinnostiko blogi?

Jos teema kiinnosti, niin voimme hyvin jutella hetken.  Tästä voit kätevästi varata ajan. Voin kertoa keisseistä.

Markus Westerlund